Omenasatoa säleikköpuusta
Säleikköomenapuu mahtuu pienellekin pihalle, mutta vaatii huolehtivan hoitajan.
Kapea säleikköomenapuu on muotoon leikattu ja taivuteltu kasvamaan säleikköä vasten. Puut on jalostettu kääpiökasvuisten lajien perusrunkoihin. Ne kasvavat hillitysti, mutta tuottavat runsaan sadon. Säleikköpuissa on kolme lajiketta: kesäomena Vuokko, syysomena Petteri ja talviomena Konsta.
Säleikköomenapuun taimet istutetaan noin 30:en sentin etäisyydelle seinästä ja ohjataan kasvamaan puusäleikköä vasten. Metalliset ritilät saattavat aiheuttaa oksiin pakkasvaurioita. Oksat sidotaan säleikköön pehmeällä sidontanarulla. Sidonta ei saa olla tiukka. Se tarkistetaan säännöllisesti, jotta se ei aiheuta vaurioita puun kuoreen.
Omenapuiden tapaan myös säleikköpuut tarvitsevat pölyttäjän. Pölyttyminen onnistuu, kun naapurustossa tai omassa puutarhassa on tarhaomenapuita. Jos puutarhaan istutetaan kaksi säleikköpuuta, niiden istutusväli on 2,5 metriä.
Säleikköpuun sivujohtoversot leikataan keväisin. Versot leikataan vahvojen silmujen yläpuolelta. Pystysuoraan kasvavat sivuversot typistetään noin 30:en sentin mittaisiksi. Kasvukauden uudet versot taivutetaan kesä-heinäkuussa vaaka-asentoon ja sidotaan säleikköön. Versot, jotka kasvavat liian tiheässä, typistetään siten ,että niihin jää kolme silmua.
Säleikköpuu muodostaa kukkasilmuja jo ensimmäisenä kesänä. Puu kukkii ja tuottaa satoa istutusta seuraavana vuonna. Muotoon leikattu omenapuu on erittäin kaunis pienen pihan koriste- ja hyötykasvi. Se menestyy parhaiten, kun kasvusto suojataan syystalvella pakkasharsolla.
Stina Pyrrö


