Pensasmustikka kaipaa kaveria ja happaman maan
Pensasmustikka antaa satoa jo muutaman vuoden kuluttua istutuksesta. Kätevästi tertuissa kasvavat marjat ovat suuria ja maukkaita, mutta hieman miedompia kuin tavallinen mustikka.
Pensasmustikka vaatii menestyäkseen happaman maan ja valoisan, mutta myös tarpeeksi kostean paikan. Maan ph-arvon tulisi olla alle 5,5. Paras istutusaika on kevät tai alkukesä, mutta astiataimia voi huoletta istuttaa läpi kasvukauden.
Kastelusta on huolehdittava kuivina kausina, koska kasvin juuret ovat lähellä maan pintaa. Kuivuudesta kärsivän taimen sato ja marjat jäävät pieniksi. Kotipuutarhurin kannattaa muistaa, että pensasmustikka maistuu myös jäniksille.
Pensasmustikka ei kaipaa kovin voimakasta lannoittamista: sopivia ovat Rodo-lannoitteet. Kalkkia on syytä välttää. Kalkittua kasvualustaa voi happamoittaa turpeella.
Ristipölytys lisää satoa, joten kannattaa kasvattaa vähintään kahta lajiketta rinnakkain. Parin vuoden ikäinen pensasmustikka antaa jo satoa. Parhaassa satoiässä se on muutamaa vuotta myöhemmin. Yhdestä pensaasta voi saada useita litroja mustikoita.
Pensasmustikan marjat ovat isoja ja maukkaita. Maku on hieman miedompi kuin tavallisella mustikalla. Marjat eivät värjää. Sadon kerääminen sujuu helposti, koska marjat ovat isoissa tertuissa.
Tuoreena käytettäväksi tai pakastettavaksi sopivat marjat sisältävät terveellistä kuitua ja muun muassa C-vitamiinia. Sadassa grammassa tuoreita pensasmustikoita on noin 15-20 mg C-vitamiinia. Marjoja voi käyttää myös soseena ja hillona.
Pensasmustikkalajikkeita
Kotimaiset Aino ja Alvar sekä amerikkalainen Northblue ovat pensasmustikkalajikkeita, jotka kaikki soveltuvat toistensa ristipölyttämiseen.
Aino ja Alvar
Kotimaiset mustikkajalosteet. Marjatertut suuria, marjat isoja, tummansinisiä, maultaan miedon makeita ja aromikkaita. Malto vihreä, eikä tahraa väriltään kuten luonnonmustikat. Alvar on Ainoa satoisampi; satoa saadaan täysikasvuisesta Aino- pensaasta n 2 litraa, mutta Alvarista jopa 4-6 litraa. Marjat kypsyvät elokuun aikana. Erinomaisia tuorekäyttöön ja pakastukseen. Itsepölyttyviä, mutta suositellaan kasvatettavan kahta lajiketta rinnakkain, ristipölytyksen ansiosta sato n. 20 % suurempi. Hapahko maa. Suojattava jäniksiltä. Ainon korkeus n. 70 cm, Alvarin n. 80 cm, molempien leveys n. 1 m. Vyöhykkeet I-V.
Northblue
Hillittykasvuinen pohjoisamerikkalainen jaloste. Runsassatoinen, satoa jopa 8 litraa/pensas. Marjat erittäin suuria ja maukkaita eivätkä tahraa kuten luonnonmustikka. Sato kypsyy elo-syyskuussa. Kosteahko, hapahko maa, suojattava jäniksiltä. North Blue soveltuu erinomaisesti tuorekäyttöön ja pakastukseen. Itsepölyttyvä, mutta toisen lajikkeen ristipölytyksellä saadaan n. 20% suurempi sato. Korkeus 50-80 cm, leveys n. 1 m. Vyöhykkeet I-V.
Aino, Alvar ja Northblue lajikkeet saatavilla Multasormi-myymälöistä ja Prismojen kesäpihoilta.


