Satoisa talvivalkosipuli
Syksyllä istutettava talvivalkosipuli on satoisa, ja sen viljely on helppoa.
Valkosipulin kynnet istutetaan maahan lokakuun alkupuolella. Kynsien pitää ehtiä juurtua kunnolla ennen talven tuloa, mutta liian aikainen istutusajankohta voi houkutella ne versomaan jo syksyllä. Versot tosin kestävät hyvin kylmää.
Talvivalkosipulin voi istuttaa myös keväällä, mutta silloin sato jää pienemmäksi.
Istuta hyvään maahan
Kynnet irrotellaan toisistaan ja istutetaan hyvään, ravinteikkaaseen maahan syviin vakoihin 10–15 sentin välein. Sipulille on eduksi, jos vaon pohjalle laitetaan kerros hyvää kompostimultaa tai palanutta karjanlantaa, ja vako täytetään kompostilla maanpinnan tasalle. Istutuksen jälkeen maa kastellaan huolellisesti.
Lannoita keväällä
Talvivalkosipulit kasvavat
helposti suuriksi. Niissä on 4–8
kookasta, helposti kuorittavaa,
mehevää ja voimakkaan makuista
kynttä. Kasvia voi lisätä sipulin
kynsistä tai kukkavarsiin
kehittyvistä itusilmuista.
Sipulit alkavat versoa heti lumen sulamisen jälkeen. Talvivalkosipulia lannoitetaan ainakin pari kertaa, toukokuun alussa ja kuun loppupuolella. Lannoittamiseen voi käyttää kanankakkarakeita, laimennettua lantavettä tai nokkoskäytettä.
Maan pinnan voi peittää noin 10 sentin vahvuisella ruohosilppukerroksella, mikä vähentää rikkakasveja ja lannoittaa. Heinäkuun puolivälin jälkeen valkosipulia ei lannoiteta, jotta sipulit ehtivät tuleentua. Rikkakasvit poistetaan sitä mukaa, kun niitä ilmestyy.
Kerää itusilmut talteen
Talvivalkosipuli on kaksivuotinen; kynsistä kasvatetut kasvit kehittävät kesän lopulla kukkavarren, johon muodostuu pieniä itusilmuja. Itusilmut kerätään talteen, kun ne alkavat irtoilla, ja kylvetään muutaman viikon kuluttua hajakylvönä parin sentin syvyyteen joko laatikoihin tai kasvimaalle. Seuraavana syksynä itusilmuista kehittyneet kynnet istutetaan samalla tavalla kuin sipuleista irrotetut kynnet.
Jos itusilmuja ei käytetä, kukkavarret voi leikata pois. Varsien poistaminen kasvattaa sipulit hieman suuremmiksi.
Korjaa sato ajoissa
Valkosipulit nostetaan maasta syyskuussa, kun pari kolme ulointa lehteä on lakastunut. Työssä kannattaa käyttää apuna talikkoa, sillä joskus sipulit ovat tiukassa ja niiden varsi saattaa vedettäessä irrota.
Sipulit niputetaan varsineen ja kuivatetaan ilmavasti räystään tai katoksen alla. Täysin kuivat sipulit puhdistetaan mullasta, ja jos niiden varsi on taipuisaa tyyppiä, ne voi palmikoida näyttäviksi nipuiksi. Varret voi myös leikata noin 3 sentin tyngäksi.
Satoa säilytetään huoneenlämmössä tai viileässä varastossa.
Teksti: Marianne Blom-Salola
Kuvat: Pekka Vainonen


