Kesäkukkien taimikasvatus
Koristekasveista monia ryhmäkasveja ja kuivakukkia taimikasvatetaan sisätiloissa. Kauppapuutarhat aloittavat ryhmäkasvien taimikasvatuksen jo tammi-maaliskuulla, jotta taimet kesän alussa olisivat komeita ja runsaskukkaisia.
Eräillä ryhmäkasvilajeilla taimikasvatus saattaa kestää jopa kuukausia, joten kotioloissa saattaa olla vaikeuksia taimien kasvatuksessa. Niinpä ryhmäkasvien taimet yleensä ostetaan taimikaupasta. Kotioloissa kylvöt tehdään yleensä huhti-toukokuussa, jotta taimet eivät ehtisivät venyä liiaksi, mutta alkavat kukkia huomattavasti aikaisemmin kuin suoraan avomaalle kylvetyt.
Taimikasvatuksen vaativia ryhmäkasveja ovat esimerkiksi sinitähtönen, leijonankita, kesäbegonia, mukulabegonia, palleroverenpisara, sinilobelia, pelargoni, petunia, siniviuhka ja isosamettikukka. Lobelia, reunuspäivänkakkara ja begonia ovat hyvin vaateliaita kasvatettavia, kun taas samettikukka ja tulisalvia ovat helpompia. Kesäbegoniat ja siemenpelargonit edellyttävät varhaista kylvöä ja niiden taimikasvatusaika on noin kolme kuukautta.
Kuivakukkien taimikasvatuksen voi aloittaa huhtikuun puolenvälin jälkeen. Silloin voi kylvää esimerkiksi olkikukkaa, sini-ikiviuhkoa ja iäisyydenkukkaa. Toukokuun alkupuolella kylvetään safloria ja nopeakasvuisia koristekurpitsoita.
Teksti: Helena Karhunen


