s-kanava.fiUutta näillä sivustoilla  |  Yhteishyva.fi  |  Puutarhamaailma  |  Ruokamaailma  |  Menovinkit  |  S-zone  |  Yhteiset
puutarhamaailma.gif


Sisällysluettelo

Juhlavat joulun kukat

a_joulukukkahya.jpgVärikkäät ja tuoksuvat joulukukat kuuluvat kodin joulutunnelmaan. Valikoi värejä, asettele kasvit kauniisti koreihin ja maljakoihin sekä huolehdi vedottomuudesta ja sopivasta kosteudesta.

Kukat, mausteiset tuoksut ja kynttilänvalo tuovat talveen tunnelmaa. Joulukoti somistetaan sävy sävyyn. Jos juhla on perinteisen punavihreä, myös kukka-asetelmissa voi käyttää samoja värejä. Valkoinen on suosittu jouluajan kukkien ja koristelun väri. Myös hopean ja kullan kimmellys sopivat keskitalveen.

Talvella huonelämpö on korkea ja säännöllinen kastelu sekä suihkuttelu on tarpeen joulukukille. Muun muassa pinjat ja sypressit sekä atsaleat tarvitsevat runsaasti vettä. Joulukukkia kastellessa on hyvä muistaa, että korien tai muiden istutusastioiden pohjalla on yleensä muovia, mikä ei päästä multaa eikä ylimääräistä kasteluvettä lävitseen. Liika vesi on joulukukille yhtä haitallista kuin liika lämpö.

Sammaleenvihreä kuuluu talveen. Pienet havukasvit ja matalat mehikasvit ovat suosittuja kukkakoreissa. Metsän tuoksua ja värejä voi loihtia jouluasetelmiin myös havukasvien oksilla ja jäkälä- tai sammalmättäillä.

Stiina Pyrrö

 

backas_logo.gif logo2.gif kodinterra-logo.gif multasormi.gif

Powered by: navigo cms