s-kanava.fiUutta näillä sivustoilla  |  Yhteishyva.fi  |  Puutarhamaailma  |  Ruokamaailma  |  Menovinkit  |  S-zone  |  Yhteiset
puutarhamaailma.gif


Sisällysluettelo

Viiniköynnös

i_viinikoynnos.jpgViiniköynnös tuo etelän tuntua pohjoiseen Suomeen. Ykkösvyöhykkeellä voi kokeilla kasvatusta avomaallakin.

Viiniköynnös sopii kasvihuoneeseen ja muutamat lajit menestyvät myös avomaalla lämpimässä paikassa. Ruukkukasvatusta voi kokeilla valoisalla parvekkeella.

Avomaalla kasvatettavan taimen kasvupaikaksi valitaan lämmin, tuulelta suojainen paikka esimerkiksi etelän puoleiselta seinustalta.

Taimi isutetaan keväällä kuohkeaan, kalkittuun ja syvämultaiseen maahan. Istutuskuoppaan lisätään kourallinen yleislannoitetta ja juuret levitetään kuopan pohjalle. Viiniköynnös kaipaa tukemista.

Kasvukauden aikana köynnöstä kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti. Liiallinen typpilannoitus kuitenkin kasvattaa vain versoja.

Viiniköynnös pitää leikkaamisesta

Ensimmäisenä vuonna annetaan köynnöksen kasvaa ja vahvistua ilman leikkauksia. Myöhemmin leikkauksilla ohjataan sadon laatua ja määrää sekä lisätään talvenkestävyyttä.

Suomessa viiniköynnöksen leikkaus on hyvä tehdä syksyllä sadonkorjuun jälkeen. Leikata voi aika reippaasti, usein aloittelija on liian varovainen. Leikkausta voi täydentää keväällä ennen silmujen puhkeamista. Eri lajikkeita leikataan hieman eri tavoin, joten ostovaiheessa kannattaa kysyä ohjeita.

Parin vuoden ikäisestä taimesta voi jo odottaa satoa. Loppukesällä ennen sadon kypsymistä kastelua ja lannoitusta vähennetään.

Talveksi köynnös suojataan peitteillä tai havuilla. Talvimärkyyttä viiniköynnös ei siedä.

Parvekkeella kasvatettava viiniköynnös tarvitsee tilavan ruukun, jonka halkaisija on vähintään 50 cm. Ruukun pohjalle laitetaan salaojitus kivistä tai sorasta. Humuspitoinen multa antaa hyvän kasvualustan.  Kastellaan säännöllisesti ja lannoitetaan kohtuullisesti koko kasvukauden ajan.Talveksi ruukku suojataan paleltumiselta.

Avomaalle sopivia lajikkeita:

Beta, tummat rypäleet. Kasvaa tavallisessa puutarhamaassa.
Nordica, siniset rypäleet. Menestyy hyvin Etelä-Suomessa.
Sukribe, vaaleat rypäleet. Kestävä, kasvupaikan suhteen vaatimaton.
Zilga, tummat rypäleet. Menestyy happamassa maassa. Arka keväthalloille, mutta talvenkestävä.
Zupaga, tummat rypäleet. Menestyy happamassa maassa.

 

Viiniköynnöksen leikkausohjeet löytyvät Multasormen sivuilta.

Lähde-ja lisätetoa: Juha Karvonen: Viiniköynnöksen kasvatus Suomessa. Pilot-kustannus Oy 2007.

Teksti: Seija Samela
Kuva: Juha Samela

 

backas_logo.gif logo2.gif kodinterra-logo.gif multasormi.gif

Powered by: navigo cms