s-kanava.fiUutta näillä sivustoilla  |  Yhteishyva.fi  |  Puutarhamaailma  |  Ruokamaailma  |  Menovinkit  |  S-zone  |  Yhteiset
puutarhamaailma.gif


Sisällysluettelo

Lannoita huonekasvit taiten

Kasvit tarvitsevat ravinteita. Liika on kuitenkin liikaa, joten käytä malttia.

Kukkamullat ovat peruslannoitettuja. Mullanvaihdon jälkeen kasvit tarvitsevat lisäravinteita vasta noin 4–6 viikon kuluttua, jolloin säännöllinen lannoittaminen taas aloitetaan. 

Jos lannoitetta sekoitetaan veteen joka kastelun yhteydessä, liuoksen tulee olla mieto. Kun lannoitetta annetaan vain pari kertaa kuukaudessa, liuos  voi olla väkevämpää.  On kuitenkin muistettava, että  jos juuripaakku on tällöin kovin kuiva, se voi vahingoittua.

Yleislannoitteet sopivat suurin piirtein kaikille kasveille.  Jotkut lannoitteet on tehty erityisesti  viherkasveille, toiset kukkiville kasveille.

Vesiliukoisten lannoitteiden lisäksi kaupan hyllyltä löytyy lannoiterakeita, -helmiä ja -puikkoja.

Jos lannoite on ns pitkävaikutteinen, yksi tai kaksi lannoituskertaa kasvukauden aikana riittää.

lannoittaminen_ruukkukukat.jpg 

Neljä tapaa lannoittaa:

  1. Lannoite annetaan kasteluveden mukana

  2. Mietoa lannoiteliuosta voidaan sumuttaa lehdille. Lehtilannoitus auttaa nopeasti

  3. Lannoitus hoituu multaan upotettavilla lannoiterakeille

  4. Lannoitepuikot ovat pitkävaikutteisia ja helppokäyttöisiä

Lannoita keväästä syksyyn

Lannoittaminen aloitetaan keväällä kasvun alkaessa varovasti. Kasvun kiihtyessä sitä lisätään. Elokuussa lannoituskertoja  ja määrää taas vähennetään. Syyskuussa  se lopetetaan vähitellen kokonaan. 

Talvella kasvien kuntoa  ylläpidetään merilevävalmisteella, joka voidaan antaa veden mukana ruukkuun tai sumupullosta lehdille.

On kasveja, jotka tarvitsevat vain hitusen ravinteita.  Liikalannoitus  vääristää kasvua ja kasvin ulkonäkö kärsii, esimerkkinä kaktukset ja mehikasvit.

Teksti: Marianna Blom-Salola
Piirrokset: Inga Löök

 

backas_logo.gif logo2.gif kodinterra-logo.gif multasormi.gif

Powered by: navigo cms