Ilmastonmuutos vaikuttaa puutarhanhoitoon
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös puutarhaharrastukseen. Luvassa on arviolta niin hyötyjä kuin haittoja.
Maapallon ilmakehässä olevat kasvihuonekaasut saavat aikaan luonnollisen kasvihuoneilmiön ja toimivat kuten lasi kasvihuoneessa. Ne päästävät auringon säteilyn maan pinnalle, mutta hidastavat sen poistumista. Näin maapallolla on suotuisat olosuhteet elämälle.
Ihmisten toiminnan seurauksena kasvihuonekaasut lisääntyvät ja voimistavat kasvihuoneilmiötä. Tämä vaikuttaa maapallon ilmastoon.
Tutkijoiden mukaan on lähes kiistatonta, että sadan vuoden aikana maapallon keskilämpötila on noussut noin 0,7 astetta. Sen lisäksi, että ilmaston ennustetaan jatkossakin lämpenevän, muuttuvat sääolosuhteet vaikeammin ennustettaviksi. Myrskyjen ja rankkasateiden lisääntyminen ja toisaalta kuivuuden aiheuttamat ongelmat ovat haasteita koko ihmiskunnalle.
Tutkijoilla riittää runsaasti työsarkaa ilmastonmuutoksen vaikutuksien selvittämisessä.
Suomessa puutarhanhoidon kannalta ilmaston lämpenemisestä voi olla jonkin verran hyötyä, mutta haitttojakin on luvassa.
Plussat:
Nykyisin maan eteläosissa viihtyvät kasvit selviävät myös pohjoisempana.
Satokaudet pitenevät ja satomäärät todennäköisesti kasvavat.
Kasvivalikoima laajenee, kun kylmälle arkoja lajikkeita voi kokeilla ainakin Etelä-Suomessa.
Monivuotisten kasvien talvehtiminen onnistuu entistä paremmin.
Miinukset:
Aiemmin kasvien suojana ollut lumipeite häviää.
Liiallinen kosteus aiheuttaa erilaisia vioituksia kasveihin.
Kosteus edistää kasvitautien leviämistä.
Monet tuholaiset selviävät ja lisääntyvät paremmin.
Uusia tuholaishyönteisiä saattaa levitä pohjolaan.
Ennen tuntemattomia rikkakasveja leviää maahamme.
Torjunta-aineiden tarve kasvaa ja käyttö lisääntyy.
Uusia nisäkäslajeja selviää pohjoisissa oloissa entistä paremmin.
Esimerkiksi luontoon päästetyistä kaneista on jo nyt tullut pysyvä kanikanta Etelä-Suomeen. Kani on mukava lemmikki, mutta villikani voi aiheuttaa paljon haittaa puutarhassa.
Lähteet: Mikko Laapas: Puutarhakasvien talvehtiminen Manner-Suomen ilmastossa nyt ja tulevaisuudessa, Helsingin yliopisto 2008.
Lisää tietoa:
Teksti: Seija Samela
Kuva: Juha Samela


