Kasvikohtaiset istutusajat
Havukasvit istutetaan elo-syyskuun vaihteessa, mutta ennen syyskuun puolta väliä. Talvenarat havukasvit istutetaan vasta keväällä. Jos havukasvien syysistutus viivästyy, juuristo peitetään paksulla lehti- tai karikekerroksella paleltumisen ehkäisemiseksi.
Paljasjuuriset omenapuiden, lehtipuiden ja -pensaiden taimet istutetaan kaikki vasta kasvien tuleentumisen jälkeen, ennen maan jäätymistä. Etelä-Suomessa istutusta voi venyttää marraskuulle ja Pohjois-Suomessa lokakuun puoleen väliin asti.
Perennojen paljasjuuriset taimet ja astiataimet istutetaan elokuun puolestavälistä alkaen lokakuun alkuun asti.
Marjapensaiden paljasjuuriset taimet ja astiataimet istutetaan syyskuun puoleenväliin mennessä.
Talvenarat lajikkeet istutetaan kuitenkin keväällä. Taimet istutetaan 10-15 senttiä entistä syvempään, jolloin niistä tulee tanakoita.
Mansikan rönsytaimet istutetaan elokuun lopulla, jotta ne ehtivät juurtua ennen pakkasia.
Kasvussa olevia astiataimia voi yleensä istuttaa maan jäätymiseen asti. Astiataimina myytäville köynnöskasveille sopivat kuitenkin parhaiten kevätistutukset tai istutukset kesän aikana.


