s-kanava.fiUutta näillä sivustoilla  |  Yhteishyva.fi  |  Puutarhamaailma  |  Ruokamaailma  |  Menovinkit  |  S-zone  |  Yhteiset
puutarhamaailma.gif


Sisällysluettelo

Syysistutukseen sopivat kasvit

Yleissääntö on, että keväällä kukkivat lajit istutetaan syksyllä ja päinvastoin. Näin ei menetetä kasvukauden kukintaa.

i_syysistutus5.jpgSyysistutuksella on etuja kevätistutukseen verrattuna. Syksyn sateet ja kostea ilmasto jättävät kastelutarpeen vähäiseksi. Esimerkiksi havukasvit eivät kaipaa istutuksen jälkeen juurikaan suihkuttelua, koska syysaurinko ei ole enää niin polttavaa.

Jos omasta pihasta otetaan syksyllä jakotaimia tai kasveja halutaan siirtää toiseen paikkaan, taimet istutetaan heti uuteen paikkaan, jotta ne varmasti juurtuvat ennen talvea.

Astiataimia istutettaessa syksyllä perustustyöt tehdään samalla tavoin kuin perinteisessä kevätistutuksessa.

1. Istutuskuoppien maa parannetaan huolellisesti.
2. Peruslannoitukseen käytetään kuitenkin niukkatyppisiä tai typettömiä lannoitteita.
3. Riittävästä kastelustakin pitää huolehtia, sillä loppukesällä ja syksyllä voi olla yllättävän pitkiä kuivia kausia. Kosteassa maassa taimi juurtuu hyvin.
4. Astiataimia ei tarvitse leikata istutuksen yhteydessä. Jos juuret ovat kiertyneet astian pohjalle, kannattaa paakun pintaan tehdä veitsellä tai oksasaksilla pystysuunnassa muutama parin sentin syvyinen viilto. Silloin juuret haaroittuvat hyvin ja kasvavat ympäröivään multaan.

Astiataimien pitäisi aina olla kunnon kasvussa istutushetkellä. Taimistot myöntävät yleensä taimille kasvunlähtö- takuun, mutta eivät vastaa taimien talvenkestävyydestä. Taimi kannattaakin palauttaa myymälään,  jos se ennen talvea näyttää olevan riutumassa tai kuolemassa.

Syysistutukseen sopivia kasveja

  • Havukasvit.

  • Koristepensaat ja perennat, mutta kaikkein arimmat lajit istutetaan keväällä.

  • Pihapenkistä nostetut paljasjuuriset siirto- tai jakotaimet.

  • Astiataimina myytävät jaloruusut. Istutusleikkaukset siirretään kevääseen.

  • Talvenaroille ruusulajikkeille sopii vain kevätistutus Keski- ja Pohjois-Suomessa. Paljasjuurisille jaloruusuille sopii kevätistutus, mutta astiataimille myös syysistutus.    

  • Kotimaista kantaa oleville puistoruusuille käyvät myös syysistutukset.

  • Siemenestä lisätyt kaksivuotiset kukkakasvit kasvattavat ensimmäisenä vuonna talvehtivan lehtiruusukkeen. Taimet koulitaan kesä-heinäkuussa ja ne istutetaan lopulliseen paikkaan syyskuun lopulla.

  • Paljasjuuriset, itse kasvatetut omenapuun taimet voi istuttaa vain Etelä-Suomessa syksyllä, mutta taimen on oltava jo tuleentunut ja lehdetön. 

  • Uuden mansikkamaan voi perustaa syksyllä, jos taimet saadaan omista emotaimista juurtuneista pistokkaista, jotka istutetaan saman tien uuteen paikkaan.

  • Marjapensaiden paljasjuurisille, omista pensaista juurrutetuille taivukaspistokkaille ja astiataimille sopivat hyvin myös syysistutukset.

 

 

backas_logo.gif logo2.gif kodinterra-logo.gif multasormi.gif

Powered by: navigo cms