Vesialtaan rakentaminen
Vesi virkistää ja toimii kasvillisuuden peilinä. Vesiallas syntyy helposti allasmuovin tai -kalvon avulla.
Mieti altaalle sopiva paikka. Esteettiseltä kannalta se voi löytyä ikkunoista katsottaessa tai oleskelualueen läheltä.
Altaan sijoittamisessa tulee myös huomioida koko, muoto ja syvyys. Suuri allas on helppohoitoisempi kuin pieni, koska pienessä altaassa veden laatu heikkenee nopeammin. Levät viihtyvät matalassa, auringon lämmittämässä vedessä. Syvässä vedessä levien kasvuolot heikkenevät. Koristealtaiden syvyys on yleensä noin 45-75 cm.
Allasta ei ole hyvä sijoittaa varjoon, sillä useimmat vesikasvit tarvitsevat auringon valoa viihtyäkseen. Suurten puiden läheisyys lisää altaan hoitotarvetta, sillä putoavista lehdistä muodostuu altaan pohjalle maatuvaa massaa.
Tarkista paikkaa valittaessa salaoja- ja vesiputkien sekä sähkökaapeleiden paikat. Mieti, miten hoidetaan allaspumpun sähköntarve. Turvallisuussyistä on sähkövedot suositeltavinta vetää maakaapelilla tarpeeksi syvälle, mahdollisimman lyhyinä ja suojata putkella. Kaapelin paikka on hyvä merkitä esimerkiksi laattarivillä.
Näin rakennat altaan allasmuovilla
1. Mieti altaalle sopiva paikka. Päätä altaalle haluamasi muoto ja hahmottele se köyden tai vesiletkun avulla. Merkitse lopullinen muoto pistolapion pistoilla. Tarkista, että tulevan altaan reuna-alue on vaakasuorassa. Kaiva allaskuoppa portaittain syveneväksi. Reunatasanteelle istutetaan vesirajassa viihtyviä kasveja. Portaittain syvenevä allas on turvallisuudenkin kannalta hyvä.
Tarkastele kaivantoa monesta suunnasta, jotta saat lopputuloksesta mieluisan.
2. Poista altaan pohjalta terävät kivet ja juurakot, jotka voivat rikkoa muovin. Peitä pohja hienolla hiekalla ja mielellään suojakankaalla. Näin suojaat allasmuovia rikkoutumasta.
3. Levitä allasmuovi koko altaan alueelle ja noin 30-50 cm altaan reunojen yli. Tee
allasmuoviin tarvittaessa muutama reilumpi taitos kuin monta pientä. Aseta reunustalle kiviä pitämään muovi paikoillaan. Täytä allas hitaasti vedellä lähes täyteen, jotta vesi painaa allasmuovin tiiviisti kaivannon pohjalle. Anna muovin asettua paikoilleen muutaman tunnin ajan.
4. Viimeistele altaan reunus ennen kuin täytät
altaan kokonaan vedellä. Maisemoi reuna huolellisesti kivillä tai muotoile kaivumaasta ja kosteikon kasveista kivireunan taakse kosteikkopuutarha. Kun allas on viimeistelty, leikkaa ylimääräinen allasmuovi pois. Aseta pumppu altaaseen ja istuta reuna-alueelle haluamasi kasvillisuus.
Lue lisää jutuistamme:
Pihan vesiaiheet
Vesiaiheen pumput ja tarvikkeet
Teksti: Johanna Vireaho
Piirrokset ja kuvat: Hozelock


