Altaan asennus
Allas voi olla valmis lasikuidusta tehty allas tai sen voi muotoilla allaskalvosta. Asennushiekkaa tarvitset molempiin. Jos tahdot ison altaan, joudut todennäköisesti turvautumaan kaivurin apuun.
Valmisaltaan asennus
Pienen altaan kaivaminen onnistuu lapiolla, mutta iso kaivanto vaatii kaivurin. Kaivannosta tehdään samanmuotoinen kuin valmisaltaan tai pohja. Kaivannon tulisi olla joka suuntaan 10 senttiä pohjaa leveämpi.
Altaan paikka merkitään pystykepeillä, joiden välit rajataan maahan lapionpistoilla.
Kaikki kivet, juurakot ym. allasmattoa vahingoittavat roskat poistetaan tarkoin kaivannon pohjalta.
Hiekkamaassa ei tarvita salaojitusta, mutta kosteutta pidättävässä maassa kaivannon molemmille puolille asennetaan pohjasoraan salaojaputket veden poisjohtamiseksi.
Kaivannon pohjalle levitetään 10 sentin kerros hienoa hiekkaa ja pohja tasoitetaan tallaamalla.
Valmisaltaan vastakkaiset sivut saadaan samaan tasoon vatupassin tai kaivannon yli vedetyn pitkän laudan avulla.
Altaaseen lisätään ensin vettä vain ¼ osa sen tilavuudesta. Näin allas pysyy vaakasuorassa.
Altaan ja kaivannon reunojen välinen tila täytetään hienolla hiekalla ja tiivistetään kastelemalla.
Valmisaltaassa on usein reunakourut, jotka savensekaisella mullalla täytettyinä toimivat matalaan veteen tulevien kasvien istutusastioina. Katteeksi mullan päälle levitetään koristesoraa tai pieniä kiviä.
Kun allas on asettunut paikoilleen, sen voi täyttää kokonaan vedellä.
Vesipumppu sijoitetaan altaan keskelle. Rinteeseen tulevien altaiden vesipumppu sijoitetaan aina alimpaan altaaseen.
Altaan tai puron rakentaminen PVC- allaskalvosta
Altaan tai puron paikka merkitään pystykepeillä ja narun tai letkun avulla maahan.
Kaivannosta tehdään portaittain syvenevä. Pieni kaivanto onnistuu lapiolla ja suuri kaivanto kaivurilla.
Kaikki kivet, juurakot ja roskat poistetaan tarkkaan.
Kuopan pohjalle levitetään 10 sentin kerros hienoa hiekkaa, joka tasoitetaan tallaamalla. Sen päälle levitetään allaskalvon kokoinen suodatinkangas tai juurimatto. Jos altaassa tai purossa käytetään paksua, uima-altaissa suosittua kumimattoa, sen voi levittää suoraan tasoitetun hiekkakerroksen päälle.
Suodatinkankaan päälle levitetään 10 sentin kerros hienoa hiekkaa, joka tasoitetaan kastelemalla. Tämän päälle asennetaan allasmuovi.
Allaskalsvon pitäisi asettua tiiviisti pohjaa vasten ja ylettyä 50 senttiä reunojen yli kaivannon joka puolelle. Reunat saa kiinnitettyä maahan kiilojen avulla.
Allas täytetään vedellä ensin vain ¼ tilavuudesta ja allaskalvon annetaan asettua paikoillaan pari tuntia ennen altaan täyttämistä kokonaan vedellä.


