s-kanava.fiUutta näillä sivustoilla  |  Yhteishyva.fi  |  Puutarhamaailma  |  Ruokamaailma  |  Menovinkit  |  S-zone  |  Yhteiset
puutarhamaailma.gif


Sisällysluettelo

Tahdotko niityn

Niitty kasvaa vähäravintesella, aurinkoisella paikalla.

Kaunein niitty syntyy kuivalle kedolle. Runsasravinteiselle maalle, vaikkapa hoidetulle nurmikolle, niityn rakentaminen on aikaavievää, mutta yksinkertaista: nurmikon hoidosta siirrytään heinän tekoon. Heinä niitetään pari kertaa kesässä ja viedään pois. Lisälannoitusta ei anneta.

Niittykasvit ilmestyvät näin hoidetulle maalle luonnostaankin. Nehän ovat niitä, mitä kasvimaassa kutsutaan rikkaruohoiksi: kukka- ja heinäkasveja. Niitylle haluamiensa kasvien siemeniä voi kerätä itsekin syyskesällä. Niittyseoksia on myös myytävänä. Paras kylvöaika on syksyllä.

Jo olemassa olevaa niittyä hoidetaan niittämällä se, kun kasvien siemenet ovat valmiit. Niitetyn kasvuston annetaan kuivahtaa muutama päivä, jotta siemenet irtoavat, sitten se korjataan pois, ja esimerkiksi kompostoidaan enemmän ravinteita tarvitsevien kasvustojen tarpeisiin.

Paras kedon perustamisajankohta on syksyllä, koska silloin on riittävästi kosteutta siementen itää. Sama pätee myös nurmikkoon.

 

backas_logo.gif logo2.gif kodinterra-logo.gif multasormi.gif

Powered by: navigo cms