Oikeat olosuhteet
Kasvit viihtyvät, jos ne on istutettu niille sopiviin olosuhteisiin. Puutarhan ei tarvitse olla tasainen, koska kyseessä ei ole pelto, jonka täytyy olla tasainen koneiden vuoksi.
On huomattu, että arat pensaat ja perennat viihtyvät paremmin, jos maanpinta on viettävä tai siinä on loivia epätasaisuuksia, kuten luonnossakin.
Puutarhan tärkeimmät kasvit valitaan tarkoin kasvupaikan maaperän mukaan alueella talvenkestävistä kasveista.
Perennat valitaan paikalla hyvin menestyvistä lajeista, joita lisätään jakamalla tai siemenistä ja istutetaan kukkatarhan eri puolille.
1. Eri aikoina kukkivia perennoja istuttamalla ryhmittäin alueen eri puolille saadaan kukintaa koko kesäksi.
2. Yksivuotisten kasvien avulla saadaan kukintaa huomattavasti runsaammaksi, sillä ne kukkivat koko kesän.
3. Jos halutaan kasvattaa paljon hoitoa vaativia kasveja, kuten pitkälle jalostettuja ryhmäperennoja, ryhmäkasveja ja ryhmäruusuja, niille varataan oma paikkansa ja niitä hoidetaan asianmukaisesti.
4. Puiden ja pensaiden alla sekä kukkatarhassa käytetään katteita tai peittokasveja maata peittämässä, jolloin rikkakasveilla ei ole kasvutilaa.


