s-kanava.fiUutta näillä sivustoilla  |  Yhteishyva.fi  |  Puutarhamaailma  |  Ruokamaailma  |  Menovinkit  |  S-zone  |  Yhteiset
puutarhamaailma.gif


Sisällysluettelo

Nurmikko - kysymyksiä

Kysymys:
Miten nurmikko perustetaan?

Nurmikon perustaminen riippuu siitä, millainen pohjamaa on. Saviseen tiiviiksi pakkautuneeseen maahan lisätään hiekkaa. Hiekkapitoisen maan parannukseen tarvitaan multaa, joskus turvettakin. Tavallisimmin nurmikon kasvualustaksi suositellaan noin 20:en sentin multakerrosta (tiivistyksen jälkeen). Sora- tai hiekkapohjaisella maaperällä multakerroksen tulisi olla tiivistettynä noin 25 senttiä. Jos maaperä on kovin kosteaa, nurmialue salaojitetaan.

Kun pohjatyöt on tehty, nurmi-alue tasoitetaan jyräämällä. Pinnan tulee viettää poispäin rakennuksista. Kun multa on paikallaan, se levitetään ja tasoitetaan lapion ja haravan avulla. Sen jälkeen multa tiivistetään puutarhajyrällä. Pinta on sopivan tiivis, kun kävelystä mullan päällä ei jää jalanjälkiä. Kun pohja on tiivistetty, tarkistetaan multapinnan paksuus. Kun kasvualusta tasoitetaan ja tiivistetään kahteen kertaan, kuopat ja painanteet saadaan kuriin. Kylvöön valitaan olosuhteisiin sopivin siemenseos.

Siemenet kylvetään kahteen kertaan pitkittäin ja poikittain, jotta kylvös on tasainen. Siemenet peitetään pintamultaan kevyesti haravoimalla tai harjaamalla. Kylvön jälkeen pinta jyrätään tiiviiksi. Nurmikkoa kastellaan säännöllisesti ja kerralla runsaasti, jotta nurmiheinä kasvattaa juurensa syvälle maahan. Uutta nurmikkoa voidaan leikata, kun se on kasvanut kymmenen sentin korkuiseksi.


Kysymys:
Miten kunnostetaan sammaloitunut nurmikko?

Sammaloitunut nurmialue kunnostetaan lisäämällä sen pinnalle ohut kerros hiekkaa ja ravinteikasta multaa. Nurmialue lannoitetaan ja kalkitaan. Sen pohja ilmastoidaan esimerkiksi talikolla. Ilmastointi ja kalkitseminen ehkäisevät sammaloitumista.

Kun pohjatyöt on tehty, nurmialue tasoitetaan jyräämällä ja siihen kylvetään uusia siemeniä. Jos nurmialue on erittäin huonossa kunnossa, maan kääntäminen ja nurmikon perustaminen alusta alkaen saattaa olla tarpeen. Multasormimyymälöistä on saatavissa Sammalpois-erikoislannoitetta, mikä alentaa nopeasti maan pintakerroksen happamuutta ja estää sammalen kasvua.

Teksti: Stina Pyrrö

 

backas_logo.gif logo2.gif kodinterra-logo.gif multasormi.gif

Powered by: navigo cms