s-kanava.fiUutta näillä sivustoilla  |  Yhteishyva.fi  |  Puutarhamaailma  |  Ruokamaailma  |  Menovinkit  |  S-zone  |  Yhteiset
puutarhamaailma.gif


Sisällysluettelo

Perennat ja yksivuotiset kasvit -kysymyksiä

Kysymys:

Leikataanko monivuotisten kukkakasvien varret alas syksyllä?

Joidenkin lajien varret jäävät talventörröttäjiksi. Tällaisilla usein putkilomaisilla varsilla on jonkin verran merkitystä, kun kasvit valmistautuvat talveen. Niiden leikkaaminen kannattaa jättää kevääseen. Varsien leikkaaminen ei kuitenkaan yleensä vahingoita kasvia ja ne voi huoletta leikata syksyllä alas näkyvimmiltä paikoilta kuten sisääntulojen luota. Muualla puutarhassa niiden annetaan olla kevääseen saakka.


Kysymys:
Mikä maanpeiteperenna päihittää rikkaruohot?

Kaikkien maanpeitekasvien on aluksi juurruttava ja päästävä kasvun alkuun, jotta ne selviytyvät kilpailusta rikkakasvien kanssa. Istutusalue on kitkettävä huolellisesti ennen uusien taimien istutusta. Muun muassa rönsyansikka, jättipoimulehti, vuorenkilpi, tuoksukurjenpolvi ja peittokurjenpolvi ovat tiheäkasvuisia ja peittäviä ja vaatimattomia kasvuolojen suhteen.

Kysymys:
Miten saan pelargonit talvehtimaan?

Pelargonit ja myös monet muut kesäkukat talvehtivat parhaiten valoisassa ja viileässä varastossa, jossa on 5–8 lämpöastetta. Kun niiden lehdet alkavat syksyllä kellastua, kastelu lopetellaan vähitellen. Multa ei kuitenkaan talven aikana saa kuivua kokonaan ja sitä on hyvä kastella niukasti muutamia kertoja talven aikana.

Pelargonit ja muut kesäkukat nostetaan talvisäilöön sellaisenaan. Niistä karistetaan pois vain kuolleet lehdet. Kasvien varret leikataan mataliksi vasta keväällä. Kun aurinko alkaa helmi-maaliskuussa paistaa, kesäkukat tuodaan sisälle ja niiden ruukkujen pinnalle lisätään uutta multaa. Liian pieneksi käynyt ruukku vaihdetaan suurempaan ja vanhat versot leikataan pois alhaalta asti



Teksti: Stina Pyrrö

 

backas_logo.gif logo2.gif kodinterra-logo.gif multasormi.gif

Powered by: navigo cms