s-kanava.fiUutta näillä sivustoilla  |  Yhteishyva.fi  |  Puutarhamaailma  |  Ruokamaailma  |  Menovinkit  |  S-zone  |  Yhteiset
puutarhamaailma.gif


Sisällysluettelo

Salaattikirja

i_salaattikirja.jpgTaina Koivunen, Marita Suontausta, Gummerus 2007

Salaattiaineksia voi kasvattaa helposti ikkunalla ja parvekkeella, jos kasvimaata ei ole tarjolla eivätkä kaupan valikoimat riitä, osoittavat Koivunen ja Suontausta. Toki kaupastakin saa jo yhtä ja toista, mutta paksoit, tatsoit ja monet erikoissalaatit joutuu kasvattamaan itse.

Koivunen ja Suontausta uskovat sanan voimaan. Kuvia on kirjassa niukasti, ja niiden tarkoitus on pikemminkin kuvittaminen kuin tiedon anto. Jäin kaipaamaan kuvia varsinkin vähemmän tunnetuista kasviksista, koska uusien kasvien esittely pelkän tekstin avulla ei aina ole helppoa. Kirjan mukaan pinaattikaali muistuttaa ulkonäöltään mangoldia ja tatsoi taas pinaattikaalia. Mangoldin esittelyssä puolestaan kerrotaan, että sitä on kahta tyyppiä, ruotimangoldia ja lehtimangoldia.

Tekstin koko on pientä, eikä lukemista helpottamista keinoja ole juuri käytetty, joten selaileva, nopeasti tiedon haluava lukija saattaa turhautua. Sen sijaan tarkka lukija saa kirjasta irti paljon hyödyllistä faktaa. Aiheiden käsittely ei kuitenkaan ole aivan loogista. Kasvimaan perustamiseen ja hoitoon liittyviä asioita on ripoteltu toisistaan erilleen eivätkä kappaleiden nimet välttämättä kerro sisällöstä.

Kirjan lopussa oleva reseptiosa tarjoaa kattavan valikoiman salaatinkastikkeita ja yrittiöljyjä ja toimivan kokonaisuuden salaattireseptejä klassikoihin painottuen.

Teksti: Kirsi Ervola

 

backas_logo.gif logo2.gif kodinterra-logo.gif multasormi.gif

Powered by: navigo cms