Viihdytään pihalla – 40 ideaa pihan piristykseksi
Clare Matthews & Clive Nichols, Gummerus, 2008
Puutarha ei ole vain kukkia ja kasveja, vaan myös tiloja, sisutuselementtejä, purkkeja ja purnukoita. Ja tietenkin kulkureittejä ja paikkoja, joissa levähdetään. Brittikirja Viihdytään pihalla on tehty täyttämään tätä aukkoa. Kirja ei kerro puutarhan suunnittelusta, vaan pihan somistamisesta.
Siinä opetetaan esimerkiksi rakentamaan hauska sinkkiämpärigrilli. Sinkkiämpäriin porataan reikä ja sinne lisätään hiilet ja muutama sytytyspala. Grilli sytytetään tavallisen tapaan ja aloitetaan puuha. Näyttävimmän version grillistä saa, kun laittaa ämpäreitä monta vierekkäin ja valmistaa niissä eri ruokia.
Tee-se-itse-nikkareille kirja antaa paljon. Itseäni alkoi kiinnostaa kasvitaulu, joka on pystysuoraan ripustettu istutus, jossa kasvit kasvavat katekankaan läpi. Se lasketaan seinältä kastelemisen ajaksi.
Kirjan ideana on tehdä pihasta monikäyttöinen ja antaa sisustusvinkkejä myös parvekkeelle ja terassille. Voisin kuvitella, että se sopii lahjakäyttöön myös niille, joilla on jo kaikki tarvittavat ns. normaalit puutarhakirjat.
s. 160, Sokos.
Teksti: Kirsikka Kiviniemi


