Lannoitusta isoäidin tapaan
Isoäiti lannoitti kasvejaan luonnonmukaisin keinoin.
Kahvinporot ovat kelpo ravinnonlisä kasveille, jotka pitävät pienestä happamuudesta. Kananmunankuoret ruokkivat kalkista pitäviä kasveja.
Lannoita kahvinporoilla
Isoäiti virkisti kukkiaan kahvinporoilla ja kahvipannuun jääneellä sumpilla. Mitään tieteellistä näyttöä kahvin lannoittteena toimimisesta ei taida löytyä, mutta ainahan voi kokeilla isoäidin hyväksi havaittuja keinoja.
Paahdettu kahvi on hapanta, sen Ph on noin 5. Kahvi sisältää monenlaisia happoja ja yhdisteitä, muun muassa kasvulle tärkeitä typpeä ja kaliumia. Kalkista pitäville kasveille ei kahvia kannata antaa, mutta happaman maan suosijoille sitä voi kohtuullisesti tarjota.
Parvekkeella kasvaville kesäkukille ja huonekasveille voi antaa hieman kahvinporoja sekoittamalla ne pintamultaan. Kahvinporot imevät hyvin kosteutta ja pitävät kasvualustan tasaisen kosteana. Liian paksu kerros saattaa kuitenkin homehtua. Kahvipannuun jääneen kahvin voi silloin tällöin lorauttaa kukkien juurelle.
Pihalla kasvavat alppiruusut, syyshortensia ja pensasmustikka saattavat hyötyä kahvin happamasta lisästä.
Kokeilin kahvinporoja:
Kiinanruusu ja paavalinkukka saivat kolmen viikon aikana muutaman kerran viikossa kahvia ja pintamultaan laitettiin ohut kerros kahvinporoja. Kosteus ruukuissa säilyi hyvin.
Molempiin kasveihin tuli paljon uusia lehtiä, mikä johtui varmasti suurimmaksi osaksi keväisestä valosta. Kahvin vaikutus jäi näin lyhyessä ajassa epäselväksi, mutta ei siitä mitään haittaakaan ollut.
Lannoita kananmunankuorilla
Vanhan ajan konsti toimii nykypäivänäkin.
Kananmunan kuoria voi käyttää lannoiteveden tai -rouheen valmistukseen. Kuoret sisältävät muun muassa kalsiumia, fosforia ja magnesiumia, joten ne kelpaavat tavallisen lannoituksen ohella luonnonmukaiseksi ravintolisäksi kalkista pitäville kasveille.
Kokeile isoäidin konstia ja tee kuorista lannoitevettä kukille:
Kerää munankuoria muutama kourallinen.
Murskaa kuoret ja lisää noin litra vettä.
Anna seoksen olla huoneenlämmössä pari päivää. Liian pitkään seisonut seos saattaa alkaa tuoksahdella.
Siivilöi kuoret pois ja käytä vesi kukkien kasteluun.
Rouhetta saat näin:
Kuivata kuoret ja laita suljettavaan muovipussiin.
Rouhi kuoret hienoksi silpuksi esimerkiksi pullon pohjalla tai perunanuijalla.
Pussista on helppo ripotella rouhetta parvekelaatikoiden pintamultaan, huonekasveille tai kukkapenkkiin.
Teksti: Seija Samela


