Kompostimullan käyttö
Hyvin maatunut komposti sekoitetaan maahan. Tuore komposti jätetään mullan pinnalle.
4–6 kk ikäinen komposti on puolikypsää. Siksi se ei sovi kylvö- tai taimimullaksi eikä herkille kasveille.
Kypsä komposti on yli 8 kuukauden ikäistä. Kypsä komposti on ennen kaikkea maanparannusaine, mutta se toimii myös ravinnevarastona.
Puolikypsän kompostin voi levittää myöhään syksyllä tai sitä voi käyttää maanpinnan katteena keväällä.
Kypsä komposti levitetään ja sekoitetaan maahan keväällä kuten muutkin lannoitteet.
Näin käytät kompostimultaa
Kompostia käytetään 0,5–1,0 kuutiometriä 100 neliölle. Käytännössä tämä merkitsee noin 5 sentin paksuista kerrosta.
Kompostin väkevyys ja maan kasvukunto vaikuttavat levitysmäärään. Paljon ruokajätettä tai vihreää kasvustoa sisältänyt komposti on väkevämpää kuin paljon kuivia lehtiä, oksasilppua tai talouspaperia sisältänyt komposti.
Komposti ei kuitenkaan riitä yksinään lannoitteeksi, koska siinä on vain niukasti typpeä. Täydennykseksi käyvät puutarhanyleislannokset, paitsi perunalle, jolle on oma vähätyppinen lannoitteensa.
Kuva 1: Biolan Pikakompostori on lämpökompostori, jota täytetään päältä ja tyhjennetään alta.
Kuva 2: Keter Kompostorin tilavuus on 450 litraa. Se on eristämätön, joten se soveltuu parhaiten kesäkäyttöön.


