Kompostoinnin apuaineet
Komposti tarvitsee hyvin toimiakseen jätteen lisäksi seosainetta. Myös lisäravinteista voi olla hyötyä.
Varsinkin talous- ja muuta tuoretta orgaanista jätettä on kevennettävä seosaineella, joka ylläpitää massan kuohkeutta ja tasaa kosteutta. Kompostointiprosessi hyötyy myös valmisteista, jotka vilkastuttavat lahottamiseen osallistuvien pieneliöiden toimintaa.
Kompostin seosaineet
Talous- ja muu eloperäinen jäte on useimmiten sellaisenaan kompostiin liian tiivistä ja kosteaa. Liian tiivis ja märkä jäte ei kompostoidu vaan mätänee. Lisättävän seosaineen pitää olla ilmavuuden vuoksi karkearakenteista, ja sen pitää pystyä imemään kosteutta.
Kompostin seosaineeksi sopivat muun muassa pihakarike, kutterinlastu tai oksahake. Harvalla on näitä riittävästi, joten seosainetta on ostettava kaupasta.
Seosainetta lisätään jokaisen jätteen lisäyksen jälkeen niin paljon, että jäte peittyy. Tarve on yleensä noin puolet jätteen määrästä. Kompostia on hyvä sekoittaa välillä.
S-ryhmän valikoimissa olevat kompostin seosaineet
Biolan Komposti- ja huussikuivike on valmistettu kuivatusta ja rouhitusta havupuunkuoresta sekä turpeesta. Tuote sopii nimensä mukaisesti sekä kompostiin että huussiin. Myyntipakkaukset ovat 40 litran säkki ja 135 litran paali.
Kekkikän kompostikuivike sisältää puunkuoriketta, rahkaturvetta ja kutterinlastua. Sitä myydään 65 litran säkeissä.
Myyntipaikat ovat Prisma, Terra ja Multasormi.
Biolanin sivuilla on listattuna kompostin seosaineiksi sopivat aineet ja niiden täydentäminen.
Biolan: Seosaineet ja ravinnetäydennys
Kompostointivalmisteet
Kompostointia edistävät valmisteet parantavat huonosti maatuvan jätteen lahoamista. Ne sisältävät ravinteita, mineraaleja ja hivenaineita.
S-ryhmän valikoimissa on Kemira GrowHow:n ja Biolanin valmisteet.
Biolanin kompostiherätteen luvataan tehostavan ja nopeuttavan sekä puutarha- että talousjätteen kompostoitumista. Tuotekoot ovat 2 litraa ja 6 litran pakki.
Kemira GrowHow:lla on erikseen valmisteet puutarhajätteelle ja keittiöjätteelle. Valmistusaineet ovat molemmissa samat: savimineraaleja, sokereita ja hivenaineita. Keittiön Komposti-eliksiiri sisältää runsaammin rautaa ja magnaania kuin Puutarhan Komposti-eliksiiri. Keittiön Komposti-eliksiiria sirotellaan 10 litraan jätettä 2 dl, Puutarhan Komposti-Eliksiiriä 1 dl.
Puutarhajätteen lahoamista voi edistää myös sekoittamalla siihen typpipitoista lannoitetta. Talousjätteessä typpeä on yleensä riittämiin.


