Kasvimaan perustaminen
Kerran viikossa asiantuntijamme vastaa laajasti puutarhanhoitoon liittyvään lukijan kysymykseen. Lue, mikä puutarhaharrastajaa milloinkin askarruttaa ja poimi vastauksista hyödylliset tiedot myös itsellesi.
Kuiva mäntykangas on niukkaravinteista. Se ei sellaisenaan kelpaa yrttien eikä muiden hyötykasvien viljelyyn. Helpoin tapa perustaa kasvimaa mäntykankaalle on rajata kasvimaa reunuksilla. Reunukset voi tehdä esimerkiksi turveharkoista. Niitä on helppo muotoilla ja kasata rinnakkain, tai päällekkäin. Valmistajan mukaan turveharkot kestävät kymmenisen vuotta. Jos kasvimaan reunuksesta halutaan tätä pitkäikäisempi, sen voi rakentaa puu- tai kivimateriaalista.
Hyötykasvien kasvualustaksi tarvitaan runsas, noin 30 sentin paksuinen kerros ravinteikasta multaa. Jos kompostiainesta on käytettävissä, sitä kannattaa sekoittaa pohjamaahan ja levittää kasvualustaan alimmaiseksi kerrokseksi. Pohjalle voi muokata myös hyvin palanutta hevosenlantaa tai muuta luonnonlannoitetta. Kasvimaan perustat tehdään usein valmiiksi jo syksyllä, jotta maa on kylvö- ja istutuskunnossa varhain keväällä. Mutta kyllä toukokuussakin ehtii! Monien lajien taimet voi istuttaa, tai siemenet kylvää vasta, kun yöhallat ovat ohi.
Hyötykasvien ravinteiden tarve vaihtelee lajeittain. Kasvimaan eri viljelylohkoja lannoitetaan sen mukaan, mitä lajeja niissä kasvaa. Useimmat yrtit tulevat toimeen niukoilla ravinteilla, sipulit ja salaatit käyttävät ravinteita runsaammin. Luonnonlannoitteet, joista ravinteet liukenevat hitaasti kasvien käyttöön, sopivat parhaiten hyötykasvien lannoittamiseen.


