Mitä tontin reunalle?
Kerran viikossa asiantuntijamme vastaa laajasti puutarhanhoitoon liittyvään lukijan kysymykseen. Lue, mikä puutarhaharrastajaa milloinkin askarruttaa ja poimi vastauksista hyödylliset tiedot myös itsellesi.
Suosittelen aina, kun alue on suuri, että asiantuntija kävisi paikan päällä arvioimassa, mitkä kasvit sopivat kasvuoloihin ja ympäristöön. Marjatuomipihlaja kuulostaa kyllä hyvältä valinnalta. Se sietää melko hyvin kuivuutta, kasvaa korkeaksi ja leveäksi, ja on erinomainen suojapensas. Tuomipihlajat ovat vaatimattomia kasvupaikan suhteen ja menestyvät monenlaisissa oloissa. Tiiviin kasvutapansa vuoksi ne suojaavat myös tuulelta.
Keskikorkuisista peittopensaista muun muassa koivu- ja rinneangervo ovat kauniita ja helppohoitoisia. Niiden kasvutapa on hieman pyöreä ja ne ovat koreita myös kukinnan jälkeen. Pensaat muistuttavat toisiaan, mutta koivuangervon kukinta on valkoinen, rinneangervon punainen, tai vaaleanpunainen. Molempien lajien syysväritys on aurinkoisella kasvupaikalla näyttävä.
Perennoista eli monivuotisista kukkakasveista muun muassa peitto- ja tuoksukurjenpolvi ovat suositeltavia alueelle, jonka hoito on vähäistä. Ne ovat kestäviä, voimakaskasvuisia ja leviävät hyvin. Ne sietävät jonkin verran kuivuutta ja selviytyvät melko hyvin kilpailusta rikkakasveja vastaan. Niiden kasvusto on kaunis kukinnan jälkeen ja pitkälle syksyynkin.
Kun taimia istutetaan paahteiseen rinteeseen, on huolehdittava, että ne juurtuvat. Nuoret taimet tarvitsevat säännöllistä kastelua poutakausina. Istutus ei tule toimeen ilman hoitoa ensimmäisinä vuosina. Taimet ovat kilpailukykyisiä rikkakasveja vastaan vasta, kun ne ovat hyvin juurtuneet. Katteiden käyttö on ainakin ensimmäisinä vuosina istuttamisen jälkeen suositeltavaa, jos alueelta ei kitketä rikkakasveja.
Kuvassa koivuangervo


