Helppo kinkkukiusaus
6 annosta
2
pussia
pakasteperuna-purjosekoitusta
250
g
valmiita kinkkusuikaleita tai kypsää joulukinkkua suikaleina
1
tl
suolaa
0,5
tl
rouhittua mustapippuria
2
dl
ruokakermaa
2
dl
maitoa
Pinnalle
1
dl
juustoraatetta
Kaada voideltuun uunivuokaan puolet hieman sulaneista pakasteperunoista. Levitä päälle kinkkusuikaleet ja mausta kerros suolalla ja pippurilla. Kaada päälle loput perunoista. Sekoita kerma ja maito keskenään ja kaada tasaisesti vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä vuokaa 200 asteisessa uunissa noin tunnin ajan, jolloin laatikon pinta on kauniisti ruskistunut ja liemi hieman saostunut. Lisäkkeeksi sopivat esim. säilötyt etikkapunajuuret ja raikas salaatti.
