s-kanava.fi Yhteishyva.fi | Puutarhamaailma | Ruokamaailma | Menovinkit | S-zone | Yhteiset | Uutta näillä sivustoilla

Hiomakone käyttötarkoituksen mukaan

21.8.2007

a_hiomakoneing.jpgTasot, nurkat ja kolot – joka tehtävään on oma hiomakoneensa. Millainen laite on paras valinta omaan kotiin?

Hiomakoneen valintaan vaikuttaa selvimmin käyttötarve. Eniten suomalaisista kodeista löytyy suorakaiteen muotoisella hiontapinnalla varustettuja tasohiomakoneita. Ne toimivat ns. hiomisen yleiskoneina, joilla saa siistittyä isot, sileät pinnat, kuten pöytätason.

Epäkesko hiomakone on tehokkaampi hioja kuin tasohiomakone. Pyöreällä hiontapinnalla varustettu kone jättää jälkeensä hienon, tasaisen pinnan ja laitetta voi käyttää myös pintojen kiillottamiseen. Pyöreästä muodostaan johtuen se ei ole parhaimmillaan kulmien ja pienten yksityiskohtien käsittelyssä.

Kärkihiomakoneen muoto muistuttaa silitysraudan pohjaa ja sillä pystyykin hiomaan hyvin kulmapaikkoja. Nauhahiomakone puolestaan soveltuu hyvin kovien, laajojen pintojen ja syvien kolojen tasoittamiseen. Se on oikea valinta esimerkiksi lattian hiomiseen.

Yhdistelmähiomakoneeseen saa nimensä mukaisesti vaihdettua erilaisia hiomakärkiä tasohiomakoneesta epäkeskoon ja kärkihiomakoneeseen. Se toimiikin hyvin erilaisia hiontoja tekevän apuvälineenä.

Mikä sopii minulle?

Hiomakoneiden hinnat vaihtelevat 20–100 euron välillä. Hintaan vaikuttavat mm. miten hyvin laite kestää kulutusta, koneen teho, tärinän nopeuden säätö, pölynpoisto ja se, miten paljon tärinää laitteesta välittyy käyttäjän käsiin.

Epäkesko hiomakone on hyvä vaihtoehto yleishiomakoneeksi, kun laitetta ei tarvita pienten kulmien hiomiseen. Laite tekee hyvää jälkeä, on nopea ja tehokas ja toimii apuna a_hiomakoneepakesko.jpgmonenlaisessa hionnassa. Yhdistelmäkone tarjoaa vielä enemmän vaihtoehtoja vaihtokärkien vuoksi, mutta on myös selvästi kalliimpi.

Hiomakoneen käyttäjän on hankittava seuraavia oheistarpeita laitteen lisäksi:

  • hiomapaperia (varmista, että sopii omaan malliin)
  • hengitys- tai pölysuojain
  • suojalasit

 

Hiomakoneet S-ryhmän valikoimissa

a_hiomakoneyhdistelma.jpgPrismojen valikoimista löytyy kolmen eri hiomakonevalmistajan tuotteita. Satunnaisesti hiomakonetta tarvitseva päätyy Einhellin koneeseen, säännöllisesti käyttävä harrastaja valitsee Black & Deckerin ja vaativa harrastaja ostaa Boschin hiomakoneen.

Kodin Terra -, Agrimarket ja S-Rautamarket-myymälöiden valikoimat ovat Prismaa laajemmat. Siellä on tarjolla enemmän merkkejä ja eritasoisia laitteita. Hiomakoneita löytyy myös koneita paljon käyttävien ammattilaisten tarpeisiin.

KUVAT: Tuotekuvissa ylhäältä alas: Bosch PEX 220 epäkeskohiomakone ja Bosch PSM 160 A yhdistelmähiomakone.

Asiantuntijana toimi tuoteryhmäpäällikkö Jarkko Laukkanen Prisma-käyttötavaraohjauksesta.

 

Mainokset