Kodin sisäpintojen uusimiseen on yleensä kaksi vaihtoehtoa: tapetoiminen tai maalaus. Maalaaminen voi olla muutakin kuin tuttua telalla vetelyä. Monet kuviomaalaustekniikat soveltuvat harrastelijallekin.
Helpoin kuviointimenetelmä on sablonimaalaus, jossa koristekuviot tehdään perusmaalipinnan päälle töpöttelemällä.Kuviomuotteja saa valmiina, mutta ne voi myös tehdä itse. Materiaalina voi käyttää esimerkiksi piirtoheitinkalvoa.
Kalvoon piirretään ja leikataan haluttu kuvio, jonka jälkeen kalvo teipataan maalarinteipillä seinään ja maalia töpötellään kuvion kohdalle vaahtomuovipalasen avulla. Parhaimman
lopputuloksen saa, kun kuvion reunat malttaa leikata tarkasti ja maalia käyttää niukasti niin, ettei maali leviä reunoista muovikalvon alle.
Hauska tapa tutustua kuviointimaalaukseen on myös väripesu. Väripesussa pohjasävyn päälle levitetään sienellä väriä pesevin, pyörivin liikkein. Maali ikään kuin pestään pintaan. Käsittely uusitaan 2-3 kertaa ja värin annetaan kuivua välillä.
Toisella sienitekniikalla on hauska nimi, töpötys. Töpötyksessä työvälineenä on luonnon pesusieni. Se kastellaan maaliin, puristetaan liiat pois ja painellaan kuivahkolla sienellä kuvioita pintaan. Töpötystekniikkaa voidaan myös käyttää päinvastoin: imetään märkää telattua maalia pois sienellä.
Muista kuviomaalauksesta:
- Valitse kuviointisävy, joka on lähellä
pohjamaalin sävyä - Harjoittele ensin pienemmällä pinnalla
tai irtolevyllä. - Katsele maalauksen aikana tulosta
välillä hiukan kauempaa - Kokeile rohkeasti erilaisia välineitä:
säämiskää, erikoispensseleitä,
muovipussia jne. - Suojaa ympäristö ja lattiat hyvin.
- Varaa riittävästi maalia.
- Pese työvälineet kunnolla.
Maalarinteippiä voidaan myös käyttää rajaamaan eri sävyalueita toisistaan. Seinälle voidaan maalata ruutuja tai erivärisiä kehyksiä.
Jos tavallisella maalilla ei saa riittävän mielenkiintoista seinää, voi kokeilla erikoispinnoitteita. Esimerkiksi karhean rouheat struktuuripinnoitteet tuovat luonnonmukaista tunnelmaa. Myös himmeiden ja kiiltävämpien maalien yhdistelmistä saa mielenkiintoisia.

