Minusta tuli äiti! Mikä ihana vauvanvaatteiden ja -tarvikkeiden maailma, aivan uusi mahdollisuus kuluttaa, minulle aukesi heinäkuussa 2007 poikavauvamme synnyttyä. Olin 30-vuotias esikoiseni syntyessä, ja kulutustottumukseni olivat – ja ovat välillä edelleen – yksin ja kaksin elämään tottuneen aikuisen. Olen kuitenkin oppinut olemaan ostamatta jokaisella kaupunki- ja ostoskeskuskierroksella kaikkea IHANAA vauvalle ja itselleni palkkioksi hyvästä äitiydestä, mutta yhä se vain on niin kovin hankalaa.
Pidän itseäni suurin piirtein fiksuna ja normaalina ihmisenä, joka ostaa impulsiivisesti kengät tai käsilaukun VAIN muutaman kerran vuodessa tai sesongissa, joka lähtee likkojen kanssa vain yhdelle joka muuttuukin kahdeksaksi, ja kiristää sitten kukkaronnyörejä loppukuusta. Mutta kaikillehan sattuu pieniä lipsahduksia. Maksamme mieheni Teron kanssa taloutemme menot yhdessä periaatteella ”se ostaa joka muistaa ja se maksaa jolla on rahaa”.
Yritämme olla viisaita kuluttajia ja olla ostamatta kaikkea ”turhaa”. Nauramme konttauskypärille ja pullotermoksille, mutta kun poikamme lähtee liikkeelle ja juuri ostamamme kodin remontti valmistuu saatamme olla juuri niitä aiemmin mielestämme kaheleita, joille hyvä myyntitykki pystyy myymään mitä tahansa. Eihän se joka pyytää vaan se joka maksaa.
Tarkoituksenani olisi hieman analysoida ja miettiä vuoden mittaan vauvaperheen kulutusta ja tarpeita. Olen vuoden alusta laittanut talteen kuitit kaikista ostoksista, jotka liittyvät vauvaan ja vauvaperheen kulutukseen, ja kirjaan ylös perheemme menot. Vuoden lopussa näemme kuinka paljon tarpeellista ja turhaa olen onnistunut hankkimaan, ja onko se kaikki ollut vaivan arvoista. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että vauvani on kultaakin kalliimpi.