L'Oreal on tuonut markkinoille paljon itseruskettavia uutuuksia, joilla oman maidonvalkean ihonvärin voi muuttaa astetta tai paria päivettyneemmäksi. Aineissa on eroja, ja niiden käyttö vaatii malttia. Itseruskettaviin ennakkoluuloisesti suhtautunut testaaja sai huomata, että lopputulos voi jopa yllättää positiivisesti. Testasimme niistä muutamia.
Sublime Bronze Automatic Self-Tanning Micro Mist for the Face
Itseruskettavasta kuivasumutteesta on nyt oma versionsa myös kasvoille. Lupauksena on helppo, nopea ja turvallinen tuote, jonka Airbrush-teknologian mikrohiukkaset levittävät tuotteen kasvoille ohuena sumupilvenä, jolloin käsin levitystä ei tarvita. Tuote suihkutetaan puhdistetuille kasvoille ennen kosteusvoidetta noin 30 cm etäisyydeltä ja silmät pidetään kiinni suihkutuksen ajan. Hetkessä kuivuva suihke ei valu eikä tahraa.
En ole koskaan ennen käyttänyt kasvoille tarkoitettua itseruskettavaa, sillä pelkkä ajatuskin oranssiksi kuivahtaneista kulmakarvoista ja suttuisesta hiusrajasta hirvittää. Tartun Sublime Bronze -sarjan spraypulloon epävarmoin ottein. Tätäkö pitäisi nyt vain suihkuttaa kasvoille ja toivoa parasta? Jokainen hiuksiaan muotoillut nainen tietää, miltä pää näyttää liian innokkaan hiuslakan suihkimisen jälkeen. Entä sitten kasvot, eihän tämä lähde poiskaan kuin kulumalla?
Pientä paniikkia tuntien suljen silmäni ja suuntaan suihkeen kohti kasvoja. En tunne mitään muuta kuin kevyen ilmavirran ja aavistuksenomaisen sumupilven. Tunne on juuri sama kuin tyhjän hiuslakkapullon kanssa, purtilosta tulee ilmaa eikä mitään muuta.
Koska vierastan edelleen paksumpien tököttien käyttämistä näkyvillä ihoalueilla, hoidan tällä suihkeella seuraavina iltoina kätevästi päivetyksen myös kaulalle ja rintakehälle. Suihke nousee nopeasti suosikkituotteekseni, ja kevyen lopputuloksen ansiosta yliannostelun vaaraakaan ei ole. Tätä hankin lisää!
Hyvät puolet:
+ ihanan ohut, vesisumulta tuntuva
mikrohiukkaspilvi
+ ennakkopeloista huolimatta ei
takerru kulmakarvoihin tai hiusrajaan
+ ei ärsytä silmiä
+ mieto tuoksu
+ uskomattoman luonnollinen
lopputulos
+ kerrankin tuote, joka todella lunastaa
lupauksensa!
Huonot puolet:
- ainetta ei huomaa, joten on vaikea
tietää, tuleeko lopputuloksesta tasainen
- lopputulos on melko huomaamaton,
joten tuotetta pitää lisäillä peräkkäisinä
iltoina
Sublime Bronze Tinted Shimmering Gel
Itseruskettava, hohtoa antava geeli on tarkoitettu kasvoille ja vartalolle. Nopeasti imeytyvään geeliin on lisätty ruskean kimaltelevaa sävyä, joten se lupaa tehdä ihosta välittömästi kauniin ja kultaisen säteilevän.
Tuubiin pakattu itseruskettava on väriltään tummanruskeaa, joten sen levittäminen on helppoa näin aloittelijallekin. Vaaleaksi jääneisiin kohtiin voi lisätä geeliä, kunnes iho on silmämääräisesti ruskea. Sävytetty geeli levittyy hyvin eikä jämähdä heti iholle. Kullanhohtoinen kimalluskaan ei onneksi saa minua muistuttamaan pronssipatsasta.
Hyvät puolet:
+ sävyn ansiosta helppo
levitettävä
+ tulokset näkyvät nopeasti
+ paksu geeli on riittoisaa
Huonot puolet:
- hankala levittää tasaisesti
- kimalteleva lopputulos ei
välttämättä sovi arkeen
- en uskaltaisi kokeilla näin
sävyttävää tuotetta kasvoille
Ohjeissa käsketään lisäämään geeliä päivittäin, kunnes lopputulos on halutun kaltainen. Sen jälkeen geeliä voi käyttää 2-3 kertaa viikossa. Omalla ihollani geelin sävy on heti kuivuttuaan melko tumma, joten itse en lähtisi lisäilemään sitä vielä seuraavana päivänä.
Tuoksu on levitettäessä melko mieto, mutta kuivuttuaan perinteinen, hieman hapankorppua muistuttava. Seuraavana aamuna iho on selkeästi ruskettuneen näköinen, mutta vartalon taivekohdissa lopputulos ei ole aivan tasainen, huolellisuutta siis tarvitaan.
Imeytymisen lisäksi tärkeä muistettava on myös se huolellinen käsien pesu saippualla, sillä väri kuivahtaa kämmenten reunoille yllättävän tehokkaasti.
Glam Bronze Midnight Sun -aurinkopuuteri
Kullan- ja hopeanvärisiä hippuja sisältävä aurinkopuuteri on myynnissä vain rajoitetun ajan.
L'Oréalin Glam Bronze -sarjan aurinkopuuteri lupaa tehdä kasvojen ja dekoltee-alueen yhtä hehkuvaksi kuin keskiyön aurinko. Tuotetta voi käyttää koko kasvoille tai vain luomille ja poskille. Mukana olevat metallisävyiset hiput heleyttävät ihoa.
Käytössä tämä kausituote on kelvollinen mutta silti aivan tavallinen aurinkopuuteri. Pinnassa ollut kultakuviointi kuluu pois jo muutaman käyttökerran jälkeen, joten se siitä hehkusta. Sävy miellytti, mutta pakkauksen pohjassa ollut, imurin suutinosaa muistuttava litteä puuterivippa taas ei. Kova suti hieroo pohjameikin pois kasvoilta, joten lopputulos on epätasaisen punottava. Käytän tuotetta toistaiseksi eri vipalla, jolloin lopputuloksena on mukava päivetys.
Hyvät puolet:
+ hyvä sävy
+ kultahippujen avulla voi korostaa meikkiä
+ pakkaus on sopivan pieni ja mahtuu hyvin meikkipussiin
Huonot puolet:
- tuotteen mukana tullut puuterisivellin on liian pieni ja kova kunnon varjostusten tekoon
Tuotteet Sokoksista ja Emotioneista.
Lue lukijoidemme kokemuksia itseruskettavien käytöstä
Itseruskettavat käytössä
Tutustu myös oppaaseen itseruskettavien käytöstä
Opas itseruskettavien voiteiden käyttöön

