s-kanava.fi Yhteishyva.fi | Puutarhamaailma | Ruokamaailma | Menovinkit | S-zone | Yhteiset | Uutta näillä sivustoilla

Testissä uudistuneet Anytime-tuotteet

29.3.2007

a_anytimetestiing.jpgToimitus pyysi Pauliinaa, 17-vuotiasta Mäkelänrinteen lukion opiskelijaa, testaamaan Anytime -tuotteita.

Pauliina treenaa päivittäin, joten hänen meikkituotteensa joutuvat kovalle koetukselle sekä kestävyytensä että hellävaraisuutensa puolesta.

Pauliina käyttää meikkiä melko vaihtelevasti. Kiireisinä päivinä hän ei meikkaa välttämättä lainkaan. Yleensä kasvoilla kuitenkin on kevyt päivämeikki eli iholla on ohut meikkivoide ja aurinkopuuteria tai poskipunaa, silmissä ruskea rajaus ja vedenkestävä ripsiväri ja huulilla sipaus kiiltoa.

Juhliin ja illanviettoon hän meikkaa voimakkaammin ja aikaa käyttäen. Kotimaiset meikkituotteet ovat Pauliinalle tuttuja, joten myös Anytime -tuotteita hän on käyttänyt aiemmin.

Testissä Anytime Colour Combo Trio luomiväri

Yhdeksästä eri kolmen luomivärin paletista bongasin heti itselleni muutaman lempparin.

a_anytimetestivihrea.jpgPerusruskea paletti Tummat silmät sopii hyvin perusmeikiksi sinivihreille silmilleni ja juhlavampaa ilmettä saa aikaan esimerkiksi kolmikolla Huippuhetkiä, jonka ruskeat sävyt taittuvat roosaan.

Ehdottomia suosikkejani ovat myös keväinen Vihreä villitys ja raikas Sinitaivas. Nämä kaksi jäävät kuitenkin toistaiseksi odottamaan ruskettuneempaa ihoa pohjakseen. Värit ovat pehmeitä ja levittyvät helposti sekä sudilla että sormin. Lopputulos on tasainen eikä varise poskille tai karkaa luomivakoon.

Värisävyt ovat ihanan pirteitä ja jopa syötävän oloisia, monet ovat kuitenkin tässä vaiheessa kevättä liian räiskyviä talven jäljiltä kalvakalle iholle ja pääsevät oikeuksiinsa vasta a_anytimetestiripsari2.jpgpäivettyneellä iholla. Juhlakäyttöön ne sopivat kuitenkin varmasti jo kesää odotellessa.

Testissä Anytime Big Time Volume Mascara

Ripseni ovat aivan varmasti universumin surkeimmat: pätkät, ohuet, tönköt ja mahdottoman suorat tai jopa alaviistot eli mistään räpsyripsistä ei todellakaan tässä testissä ole kyse. Lisäksi silmäni vuotavat helposti, silmänympärysihoni ärtyy tuon tuosta ja tanssituntien hikoilu laittaa ripsivärin kovalle koetukselle.

a_anytimetestionline_kyna1.jpgAnytime Big Time Volume Mascara osoittautui juuri minulle sopivaksi tuotteeksi. Värimassa ei suorista taivutettuja ripsiä, kestää leviämättä koko päivän ja selviytyy jopa illan hikitreenistä. Tuuhea harja vaikuttaa massiiviselta ja kömpelöltäkin, mutta levitys sujuu täydellisesti ripsien tyvestä kärkeen ja silmän ulkonurkkiin. Itse väri on hyvin kevyttä ja ripsistä saa rakennettua tuuheat ilman paakkuja.

Testissä Aytime Stay On Line Silmämeikkikynä

Käytän tummanruskeaa silmämeikkikynää lähes päivittäin. Olenkin varsin ihastunut näihin kauniisiin väreihin, joilla kernaasti uudistan meikkipussini sisältöä ja ilmettäni. Stay On Line rajauskynät lunastavat lupauksensa. Kynät ovat pehmeitä ja niillä saa tasaisen ja tarkan rajauksen, joka kestää aamusta iltaan. Kynä on helppo teroittaa eikä se murene tai tuhri.

a_anytimetestipoisto.jpgMeikkien valinnassa ratkaisee usein tuotteen hinta- laatusuhde ja tuotteen ulkonäkö, mutta ympäristöystävällisyys on tärkeää. Pyrin myös valitsemaan meikkituotteeni valmistajilta, jotka eivät käytä eläinkokeita.

Testissä Anytime End of Story Silmämeikin poistoaine

Tämä tuote ei ollut minulle ennestään tuttu. Normaalisti käytän öljypohjaista silmämeikin poistoainetta. Tuote poisti hyvin vesiliukoisen silmämeikin. En juuri tuntenut kamomillan rauhoittavaa ominaisuutta. Tuote ei ärsyttänyt ihoa eikä silmiä, mutta kuiva silmänympärysiho vaatii käsittelyn jälkeen voidetta. 

Lue lisää Anytimen uusista tuulista:
Anytime pukeutuu uuteen kuosiin

 

Mainokset